Talkoolaisia kaivataan sivuerkkariin

Julkaistu 6.7.2015

Shetlanninlammaskoirat ry järjestää yhdessä Pohjois-Suomen Sheltit ry:n kanssa shetlanninlammaskoirien sivuerikoisnäyttelyn 22.8.2015 Nallikarissa (Leiritie 10), Oulussa. 

Näyttely ei tapahdu itsestään, vaan sinne kaivattaisiin henkilöitä tekemään näyttelyä. Paikkahan on upea ja rantailua voi harrastaa siinä samassa, kun seurailee upeiden koirien rotunäyttelyä. Lisäksi talkoolaisillehan on luvassa aina ruoka ja juotavaa. 

Pohjois-Suomen Sheltit ry on perustanut myös talkoopankin. Pohjois-Suomen Sheltit ry:n eli Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen voi kerätä pisteitä. Jäsen saa 1 pisteen 2 tunnin talkoilusta. Jos hän on tuonut mukanaan seuralaisen (joka ei ole jäsen) talkoilemaan, saa hän lisäksi pisteitä 0,5 pistettä 2 tunnin työstä. Pisteet ovat jäsenkohtaiset. 

Puheenjohtaja ylläpitää pistejärjestelmää yhdessä sihteerin kanssa. Talkoopisteillä saa etuja, jotka ilmoitetaan jokaisen tulevan kurssin tai tapahtuman yhteydessä erikseen. Esimerkkeinä voi mainita mm. alennuksia kurssimaksuista, tuotealennuksia tai etusija kursseille muihin osallistujiin nähden.

Tulehan keräämään pisteitä! :)

Talkooilmoittautuminen: http://goo.gl/forms/95ZJ40Tcqz

 
 

Warning: Unknown: open(/home/pohjoiss/public_html/files/tmp/sess_kaeuv0k167mmdndcm8qdf80764, O_RDWR) failed: Disk quota exceeded (122) in Unknown on line 0

Warning: Unknown: Failed to write session data (files). Please verify that the current setting of session.save_path is correct (/home/pohjoiss/public_html/files/tmp) in Unknown on line 0